"Kikka!", kuului ääni edestäpäin. ".. tänään ei sada, lähdetään kyläkaupalle Turpon ja Kafkan kanssa!", tuttu ääni saavutti minut.
"Maisa! Jee, lähdetään ehdottomasti. Hih hih hii.. jos saan Kafkan kiinni", hihittelin.
"Onneksi Turpo ei jaksa juosta minua karkuun, kun on niin lihava. Hih!", Maisa naureskeli.
Kuten normaalistikin oli tallissa suuri vilinä, kun tuntiratsastajat tarkastivat hevosiaan listoilta ja juoksentelivat ympäriinsä hakemaan hevosia varustettavaksi. Toinen toistaan laiskempia ja tylsistyneempiä poneja sekä hevosia asteli talliin raahaten jalkojaan perässä. Nuoret ratsastajat halailivat pörrötukkaisia poneja, joiden otsatukasta roikkui yksi jos toinenkin heinäkorsi laitumella temmeltelystä. Kukapa nyt haluaisi kuumalla ilmalla lähteä nelistämään pölyävälle kentälle, kun vieressä oli suuri laidun, jossa muut hevoset saivat nauttia? Minä en ainakaan!
"Tiina! Varo sen ponin takapäätä! Se voi potkaista, kun inhoaa kärpäsiä!", Jupe torui Tiinaa, joka suki Alli- ponin takkuista häntää. Tyttö vain mulkaisi ratsastuksenopettajaa ja jatkoi toimiaan.
"Rauhoittukaa! Täällähän on täysi hulivilinä menossa! Siivotkaa jälkenne ja varusteet pois hevosten jaloista! Pehnainen sentään, saatte ravata kevyttä ravia ilman jalustimia viisitoista kierrosta tänään!", Jupe komensi ja aivan syystäkin.
"Eikä! Haluan maastoon... Nyt on liian kuuma kentällä ratsastamiseen", marisi Jaana, joka oli hieman pyöreä ja tunnettu äitinsä kautta, joka omistaa suuren kauppaketjuliikkeen. Muut yhtyivät Jaanaan.
"Älkää unta nähkö, että tänään mentäisiin maastoon! Rankka tunti tulossa", Jupe virnisteli ilkeästi.
"Onneksi meillä ei ole tuntia! Turpohan kuolisi tuonne..", Maisa voivotteli kun mietti tuntilaiset tulevaa menoa kentällä.
"Niinpä. Huominen tunti voi olla kiva", mainitsin Maisalle siinä toivossa, että Jupe ei olisi auringonpistoksen saanut huomenna.
"Maisa ja Kikka! Joudun lähteä aikaisemmin, joten saatte pitää tytöille lopputunnin ja tarkistaa, että kaikki menevät hyvin", Jupe sanoi.
Jupe on monesti antanut meidän vetää tunnin loppuun, kun hänellä on palanut pinna tai sen on pitänyt mennä asioille. Onneksemme luottamusside on suuri tallinomistajaan sekä hyvään ratsastajaan, jolta saa asianmukaista opetusta, vaikka mies osaakin olla ärsyttävä. "Kyllä kiitos seisoo edessä..." on äitini useasti maininnut, ja tässä se huomataan: kun tekee työnsä hyvin pääsee tekemään aina suurempia vastuutehtäviä.
Päivi, Salla sekä Katri katsoivat meitä tuimina, kun saamme pitää tunnin loppuun.
"No, meillä onkin parempaa tekemistä!", tytöt tuiskivat.
Kun tuntilaiset aloittivat ratsastustuntia Jupen huutaessa käskyjä aidalta päädyimme Maisan kanssa siivoamaan hevostemme karsinat sekä sitä kautta istumaan toimistoon juttelemaan. Ihmettelimme Päivin, Sallan ja Katrin käytöstä, kun eilen he olivat olleet aivan hyviä ystäviä, mutta jälleen kerran muuttuneet mustamaalaajiksi sekä ilkeiksi. Se vika noissa kolmessa oli, että niille ei uskaltanut kertoa mitään. Kerroin Päiville viettäväni aikaa Artsin kanssa aivan ystävinä, mutta suuttui siitä hurjasti. Artsi oli Päivin entinen poikaystävä, ja koska poika oli mahdottoman hyvä ratsastaja ja hevostenkäsittelijä, olisi kaikki halunneet olla sen kanssa. Minä ja Artsi ollaan vain ystäviä, mutta ilmeisesti ei Päivi sitä ymmärrä... Olen kuulemma Artsin "salarakas, josta kukaan ei tiedä mitään", näin Päivin sanojen mukaan. Onneksi minulla on oma ihana Kafkani, jolle voin kertoa kaiken pelkäämättä mitään. Ikuinen ystäväni ♥
"Tytöt! Tulkaa mun täytyy lähteä", Jupe huusi ulkoa, kun minä ja Maisa mietimme omia asioitamme.
"Tullaan tullaan", hihkuimme yhdessä, kun pääsimme pitämään tuntilaisille raskaan lopetuksen tunnille. Onneksi he kumminkin olivat alkeiskurssilaisia.
"Kiristäkää ohjat ja nostakaa jalustimet hevosten kauloille!", Maisa käski.
"Minä laitan muutaman puomin maahan, jotka ylitätte ensin käynnissä ja sitten ravissa!", minä huudahdin perään ja lähdin kokoamaan puomeja kentälle.
"No me luultiin jo, että pitäisi keventää uudestaan viisitoista kierrosta...", Saija huokaili Muffe- ponin selästä väsyneenä.
"Ei tarvitse, mutta nousette kevyeeseen istuntaan, kun ylitätte puomit", Maisa lisäsi.
"EI OLE TOTTA!!", tytöt rääkäisivät yhteen ääneen.
"Jos ei kelpaa, keksitään vaikeampaa", kerroin ikävän totuuden jokaiselle punakasvoiselle tytölle.
Työtä käskettyään ratsastajat kiristävät ohjat ja suuntasivat jokainen vuorollaan maapuomille nousten kivuaalisti sekä uhkien kevyeeseen istuntaan. "Aiih, jalat", kiljahti yksi, "Aih.. aih.. aih!", rääkyi Saija Muffen selästä. Maisa ei voinut pidättää enää nauruaan ja repesi hykertelevään hihitykseen nurmikolle pidellen maahansa. Minäkin tirskaisin pari kertaa, mutta ryhdistäydyin ja neuvoin ratsukoita toimimaan oikein.
"No niin, hyvä. Ottakaa käynti, löysätkää ohjat ja kiittäkää ratsuja!", käskimme tyttöjä, jotka nuokkuen istuivat hevosten ja ponien selässä.
"Minä en halua Muffea! Senkin ruma läskikasa!", Saija marisi.
"Ole hiljaa typerys! Muffe on paras eikä mikään läski!", Sanna komensi newforestponi Timatin selästä. Muffen vakihoitaja Päivi murisi itsekseen tallinovelta tytöiltä ja juoksi hakemaan Muffen käsiinsä heti, kun Saija oli laskeutunut sen selästä alas.
Kiiruhdimme Maisan kanssa hakemaan hevosiamme laitumelta, joka onnistuikin yllättävän nopeaan ja vaivattomasti.
"Kafka! Minulla oli ikävä sinua...", huokaisin ja upotin pääni punaisen hevosen mustaan harjaan. Tamma painoi päätään alas, ja lopulta hamusi taskujani.
"Hih, eikai Kafkalla ole nälkä!", Maisa naurahti, kun yritti vetää perässään kirjavaa Turpo- ruunaa, joka työni päätään kokoajan ruohikkoon.
"Ilmeisesti, mutta niin myös Turpolla. Hih hih hii..", hihittelin.
Häntiään huiskuttelevat hevoset kävelivät perässä laiskasti, ja Kafka hengitti kuumaa hengitystään suoraan selkääni, kun painoi turvallaan minua kokoajan eteenpäin. Tammalla saattaisi tänään olla hieman energiaa, sillä en ollut ratsastanut sillä pariin päivään. Toisaalta kun on näin kuuma, niin en usko sen yrittävän mitään metkujaan ja onhan meillä kaverikin mukana.
Tallissa hoidimme hevoset ratsastuskuntoon ja juotimme niille vielä sangolliset vettä, että jaksaisivat kantaa meidät kyläkaupalle hakemaan Jaffaa sekä tervehtimään ihanaa Terttu- myyjää, joka aina kertoi kylän mehevimmät juorut! Josko alkoholista kiinnostunut Jaska olisi jo saanut Tertun lämpeämään ja saanut tämän vaimokseen...
"Menoksi!", Maisa kiljaisi Turpon selästä, kun sai punnerrettua itsensä sinne.
"Jepulis! Matka alkakoon kohti Tertun kauppaa", vastasin ystävälleni.
Matkasimme hiekkatietä pitkin kohti kauppaa, ja nautimme hevosten keinuttelevasta askeleesta. Pari laukannostoa kerkesi mahtua mukaan sekä pienet ravipätkät ötököitä estääksemme, mutta kamalasti ei viitsinyt hevosia käskeä, koska ilma oli erittäin raskas sekä painostava. Kafka piti päätään koreasti ylhäällä, kun puolestaan Turpo-poni näytti niin kiinnostuneelta, että tuumasi pysähtyä jokaiseen mutkaan.
Kaviot polkivat tien oikeaa reunustaa. Silloin tällöin raudoitettu kenkä tapasi kiven, joka vieri ojaan. Tie, jota ratsastettiin viisti järvenrantaa. Sirkat sirittivät kesän uneliaassa lämmössä. Kärrytiellä kasvoi pitkää heinää ja tähkäpäät viistivät ratsujemme jalkoja.
"Maisa ja Kikka! Turpo ja Kafka! Tulkaa sisään ja sitokaa ratsut kiinni tuohon aitaan", Tertun lämmin vastaanotto sai suut kaarelle.
"Mitä teille kuuluu? Ei ole näkynyt taas hetkeen!", Terttu iloitsi, kun näki kasvomme.
"Hyväähän meille. Harmaarannassa on samanlaista kuin aina. Jupe rääkkää tuntilaisia ja stressaa loppukesän leiristä..", huokaisimme.
"Jaaha. Voihan pahnainen, vielä yksi leiri?", Terttu kiljaisi, sillä se tietäisi hänelle lisää töitä.
"Joo! Me odotetaan sitä tosi innolla, koska ollaan siinä mukana", ilakoimme.
Maisa kävi hakemassa Jaffa-pullon hyllyköstä ja vieritti kolikot pöydälle.
"Terttu valitettavasti meidän pitää lähteä, kun päiväkin laskee ja meidän syöpöillä on nälkä", ja hyvästelimme Tertun.
Matka kärrytietä kohti tallia sujui hyvin, ja hevoset lisäsivät vauhtiaan mitä lähemmäksi pääsimme tallia. Harmaarannan ylle oli laskenut hiljaisuus, mutta muutamat kavionkopseet täyttivät ilman. Pölypilvi nousi Harmaarannan kentän suunnalta, ja täysin musta ratsukko harjoitti esterataa. Ilta-aurinko laski kauniisti tallin taakse, ja Kafkan harja näytti liekiltä, joka valtasi koko harjanteen: sen askellus synnytti harjaan villiä liikehdintää. Mutta kuka tuo ratsukko oli? Ja tuo ihminen?
"Maisa! Jee, lähdetään ehdottomasti. Hih hih hii.. jos saan Kafkan kiinni", hihittelin.
"Onneksi Turpo ei jaksa juosta minua karkuun, kun on niin lihava. Hih!", Maisa naureskeli.
Kuten normaalistikin oli tallissa suuri vilinä, kun tuntiratsastajat tarkastivat hevosiaan listoilta ja juoksentelivat ympäriinsä hakemaan hevosia varustettavaksi. Toinen toistaan laiskempia ja tylsistyneempiä poneja sekä hevosia asteli talliin raahaten jalkojaan perässä. Nuoret ratsastajat halailivat pörrötukkaisia poneja, joiden otsatukasta roikkui yksi jos toinenkin heinäkorsi laitumella temmeltelystä. Kukapa nyt haluaisi kuumalla ilmalla lähteä nelistämään pölyävälle kentälle, kun vieressä oli suuri laidun, jossa muut hevoset saivat nauttia? Minä en ainakaan!
"Tiina! Varo sen ponin takapäätä! Se voi potkaista, kun inhoaa kärpäsiä!", Jupe torui Tiinaa, joka suki Alli- ponin takkuista häntää. Tyttö vain mulkaisi ratsastuksenopettajaa ja jatkoi toimiaan.
"Rauhoittukaa! Täällähän on täysi hulivilinä menossa! Siivotkaa jälkenne ja varusteet pois hevosten jaloista! Pehnainen sentään, saatte ravata kevyttä ravia ilman jalustimia viisitoista kierrosta tänään!", Jupe komensi ja aivan syystäkin.
"Eikä! Haluan maastoon... Nyt on liian kuuma kentällä ratsastamiseen", marisi Jaana, joka oli hieman pyöreä ja tunnettu äitinsä kautta, joka omistaa suuren kauppaketjuliikkeen. Muut yhtyivät Jaanaan.
"Älkää unta nähkö, että tänään mentäisiin maastoon! Rankka tunti tulossa", Jupe virnisteli ilkeästi.
"Onneksi meillä ei ole tuntia! Turpohan kuolisi tuonne..", Maisa voivotteli kun mietti tuntilaiset tulevaa menoa kentällä.
"Niinpä. Huominen tunti voi olla kiva", mainitsin Maisalle siinä toivossa, että Jupe ei olisi auringonpistoksen saanut huomenna.
"Maisa ja Kikka! Joudun lähteä aikaisemmin, joten saatte pitää tytöille lopputunnin ja tarkistaa, että kaikki menevät hyvin", Jupe sanoi.
Jupe on monesti antanut meidän vetää tunnin loppuun, kun hänellä on palanut pinna tai sen on pitänyt mennä asioille. Onneksemme luottamusside on suuri tallinomistajaan sekä hyvään ratsastajaan, jolta saa asianmukaista opetusta, vaikka mies osaakin olla ärsyttävä. "Kyllä kiitos seisoo edessä..." on äitini useasti maininnut, ja tässä se huomataan: kun tekee työnsä hyvin pääsee tekemään aina suurempia vastuutehtäviä.
Päivi, Salla sekä Katri katsoivat meitä tuimina, kun saamme pitää tunnin loppuun.
"No, meillä onkin parempaa tekemistä!", tytöt tuiskivat.
Kun tuntilaiset aloittivat ratsastustuntia Jupen huutaessa käskyjä aidalta päädyimme Maisan kanssa siivoamaan hevostemme karsinat sekä sitä kautta istumaan toimistoon juttelemaan. Ihmettelimme Päivin, Sallan ja Katrin käytöstä, kun eilen he olivat olleet aivan hyviä ystäviä, mutta jälleen kerran muuttuneet mustamaalaajiksi sekä ilkeiksi. Se vika noissa kolmessa oli, että niille ei uskaltanut kertoa mitään. Kerroin Päiville viettäväni aikaa Artsin kanssa aivan ystävinä, mutta suuttui siitä hurjasti. Artsi oli Päivin entinen poikaystävä, ja koska poika oli mahdottoman hyvä ratsastaja ja hevostenkäsittelijä, olisi kaikki halunneet olla sen kanssa. Minä ja Artsi ollaan vain ystäviä, mutta ilmeisesti ei Päivi sitä ymmärrä... Olen kuulemma Artsin "salarakas, josta kukaan ei tiedä mitään", näin Päivin sanojen mukaan. Onneksi minulla on oma ihana Kafkani, jolle voin kertoa kaiken pelkäämättä mitään. Ikuinen ystäväni ♥
"Tytöt! Tulkaa mun täytyy lähteä", Jupe huusi ulkoa, kun minä ja Maisa mietimme omia asioitamme.
"Tullaan tullaan", hihkuimme yhdessä, kun pääsimme pitämään tuntilaisille raskaan lopetuksen tunnille. Onneksi he kumminkin olivat alkeiskurssilaisia.
"Kiristäkää ohjat ja nostakaa jalustimet hevosten kauloille!", Maisa käski.
"Minä laitan muutaman puomin maahan, jotka ylitätte ensin käynnissä ja sitten ravissa!", minä huudahdin perään ja lähdin kokoamaan puomeja kentälle.
"No me luultiin jo, että pitäisi keventää uudestaan viisitoista kierrosta...", Saija huokaili Muffe- ponin selästä väsyneenä.
"Ei tarvitse, mutta nousette kevyeeseen istuntaan, kun ylitätte puomit", Maisa lisäsi.
"EI OLE TOTTA!!", tytöt rääkäisivät yhteen ääneen.
"Jos ei kelpaa, keksitään vaikeampaa", kerroin ikävän totuuden jokaiselle punakasvoiselle tytölle.
Työtä käskettyään ratsastajat kiristävät ohjat ja suuntasivat jokainen vuorollaan maapuomille nousten kivuaalisti sekä uhkien kevyeeseen istuntaan. "Aiih, jalat", kiljahti yksi, "Aih.. aih.. aih!", rääkyi Saija Muffen selästä. Maisa ei voinut pidättää enää nauruaan ja repesi hykertelevään hihitykseen nurmikolle pidellen maahansa. Minäkin tirskaisin pari kertaa, mutta ryhdistäydyin ja neuvoin ratsukoita toimimaan oikein.
"No niin, hyvä. Ottakaa käynti, löysätkää ohjat ja kiittäkää ratsuja!", käskimme tyttöjä, jotka nuokkuen istuivat hevosten ja ponien selässä.
"Minä en halua Muffea! Senkin ruma läskikasa!", Saija marisi.
"Ole hiljaa typerys! Muffe on paras eikä mikään läski!", Sanna komensi newforestponi Timatin selästä. Muffen vakihoitaja Päivi murisi itsekseen tallinovelta tytöiltä ja juoksi hakemaan Muffen käsiinsä heti, kun Saija oli laskeutunut sen selästä alas.
Kiiruhdimme Maisan kanssa hakemaan hevosiamme laitumelta, joka onnistuikin yllättävän nopeaan ja vaivattomasti.
"Kafka! Minulla oli ikävä sinua...", huokaisin ja upotin pääni punaisen hevosen mustaan harjaan. Tamma painoi päätään alas, ja lopulta hamusi taskujani.
"Hih, eikai Kafkalla ole nälkä!", Maisa naurahti, kun yritti vetää perässään kirjavaa Turpo- ruunaa, joka työni päätään kokoajan ruohikkoon.
"Ilmeisesti, mutta niin myös Turpolla. Hih hih hii..", hihittelin.
Häntiään huiskuttelevat hevoset kävelivät perässä laiskasti, ja Kafka hengitti kuumaa hengitystään suoraan selkääni, kun painoi turvallaan minua kokoajan eteenpäin. Tammalla saattaisi tänään olla hieman energiaa, sillä en ollut ratsastanut sillä pariin päivään. Toisaalta kun on näin kuuma, niin en usko sen yrittävän mitään metkujaan ja onhan meillä kaverikin mukana.
Tallissa hoidimme hevoset ratsastuskuntoon ja juotimme niille vielä sangolliset vettä, että jaksaisivat kantaa meidät kyläkaupalle hakemaan Jaffaa sekä tervehtimään ihanaa Terttu- myyjää, joka aina kertoi kylän mehevimmät juorut! Josko alkoholista kiinnostunut Jaska olisi jo saanut Tertun lämpeämään ja saanut tämän vaimokseen...
"Menoksi!", Maisa kiljaisi Turpon selästä, kun sai punnerrettua itsensä sinne.
"Jepulis! Matka alkakoon kohti Tertun kauppaa", vastasin ystävälleni.
Matkasimme hiekkatietä pitkin kohti kauppaa, ja nautimme hevosten keinuttelevasta askeleesta. Pari laukannostoa kerkesi mahtua mukaan sekä pienet ravipätkät ötököitä estääksemme, mutta kamalasti ei viitsinyt hevosia käskeä, koska ilma oli erittäin raskas sekä painostava. Kafka piti päätään koreasti ylhäällä, kun puolestaan Turpo-poni näytti niin kiinnostuneelta, että tuumasi pysähtyä jokaiseen mutkaan.
Kaviot polkivat tien oikeaa reunustaa. Silloin tällöin raudoitettu kenkä tapasi kiven, joka vieri ojaan. Tie, jota ratsastettiin viisti järvenrantaa. Sirkat sirittivät kesän uneliaassa lämmössä. Kärrytiellä kasvoi pitkää heinää ja tähkäpäät viistivät ratsujemme jalkoja.
"Maisa ja Kikka! Turpo ja Kafka! Tulkaa sisään ja sitokaa ratsut kiinni tuohon aitaan", Tertun lämmin vastaanotto sai suut kaarelle.
"Mitä teille kuuluu? Ei ole näkynyt taas hetkeen!", Terttu iloitsi, kun näki kasvomme.
"Hyväähän meille. Harmaarannassa on samanlaista kuin aina. Jupe rääkkää tuntilaisia ja stressaa loppukesän leiristä..", huokaisimme.
"Jaaha. Voihan pahnainen, vielä yksi leiri?", Terttu kiljaisi, sillä se tietäisi hänelle lisää töitä.
"Joo! Me odotetaan sitä tosi innolla, koska ollaan siinä mukana", ilakoimme.
Maisa kävi hakemassa Jaffa-pullon hyllyköstä ja vieritti kolikot pöydälle.
"Terttu valitettavasti meidän pitää lähteä, kun päiväkin laskee ja meidän syöpöillä on nälkä", ja hyvästelimme Tertun.
Matka kärrytietä kohti tallia sujui hyvin, ja hevoset lisäsivät vauhtiaan mitä lähemmäksi pääsimme tallia. Harmaarannan ylle oli laskenut hiljaisuus, mutta muutamat kavionkopseet täyttivät ilman. Pölypilvi nousi Harmaarannan kentän suunnalta, ja täysin musta ratsukko harjoitti esterataa. Ilta-aurinko laski kauniisti tallin taakse, ja Kafkan harja näytti liekiltä, joka valtasi koko harjanteen: sen askellus synnytti harjaan villiä liikehdintää. Mutta kuka tuo ratsukko oli? Ja tuo ihminen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti